Kotikissaksi
Kirjoittelinkin jo pari sanaa tuolla Tiian edellisen kirjoituksen kommenttilaatikossa kotiluuhaamisesta yli vuosikymmenen baariluuhaamisen jälkeen, mutta jatkan vielä aiheesta.
Aloitin iltamenot hyvin nuorena, vaikken ole koskaan mitenkään erityisesti yhdistänyt alkoholin kanssa puljaamista rientoihin. Alaikäisenä kävin paljon keikoilla, kotibileissä, discoissa, kaupungilla. Nautin jo silloin ihmisten ilmoilla olemisesta, uusiin ihmisiin tutustumisesta, tanssimisesta, musiikista ja tietysti poikien vilkuilusta. Nämä samat asiat ovat kautta aikain olleet itselleni se juttu, miksi mieli vetää ilta- ja yöelämään.
Tänä vuonna voisin kuitenkin puhua enemmänkin imperfektistä. Mieli ei ole vetänyt entisiin rientoihin samaan tapaan kuin aiemmin. Johan tässä on tietysti ehtinyt pörrätäkin, mutta uskoisin pääsyyn olevan väsymyksessä, joka on monen asian summana vaivannut jo pitkän aikaa. Tuntuu, ettei kerta kaikkiaan jaksa raahautua ihmisten ilmoille. Usein on niin väsynyt, ettei edes kiinnosta nähdä ketään.
Parisuhteet, ne vakavatkaan, eivät ole koskaan menoa hidastaneet, mutta nykyisin nautin siitä, ettei mieli enää levottomana haikailekaan yöhön, kun raskaan viikon jälkeen viimein koittaa viikonloppu. Väittäisin, että nykyinen parisuhde on viimein poistanut levottomuuden, vaikken mitenkään erityisesti juuri miesten perässä baareissa juossutkaan. Ramppasinhan siellä ennen parisuhdeaikoinakin.
Hepun kanssa ei aina vietetä viikonloppuiltoja yhdessä, mutta olen hyvillä mielin kotosalla. Luen, kirjoittelen, askartelen tyytyväisenä omasta rauhasta nauttien. Vielä jokin aika sitten olisin ollut kuin kissa pistoksissa. Lähtenyt lopulta vaikka yksin käymään jossain.
Tapaan kavereita edelleen mielellään baarimiljöössä, jos vain suinkin jaksan. Kuitenkin tavallisimmin alkuillasta, enkä enää sen levottomuuden polttelemana. Mukava istuskella, jutella ja katsella samalla ihmisiä, ottaa ehkä se lasillinen siinä. Toisaalta nyt lauantaina oli tosi mukava ilta baarissa ihan yömyöhään ja kunnon menojalalla. Mukavaa se siis on edelleen, kun vaan on sopiva vireystaso ja hyvää seuraa.
Aloitin iltamenot hyvin nuorena, vaikken ole koskaan mitenkään erityisesti yhdistänyt alkoholin kanssa puljaamista rientoihin. Alaikäisenä kävin paljon keikoilla, kotibileissä, discoissa, kaupungilla. Nautin jo silloin ihmisten ilmoilla olemisesta, uusiin ihmisiin tutustumisesta, tanssimisesta, musiikista ja tietysti poikien vilkuilusta. Nämä samat asiat ovat kautta aikain olleet itselleni se juttu, miksi mieli vetää ilta- ja yöelämään.
Tänä vuonna voisin kuitenkin puhua enemmänkin imperfektistä. Mieli ei ole vetänyt entisiin rientoihin samaan tapaan kuin aiemmin. Johan tässä on tietysti ehtinyt pörrätäkin, mutta uskoisin pääsyyn olevan väsymyksessä, joka on monen asian summana vaivannut jo pitkän aikaa. Tuntuu, ettei kerta kaikkiaan jaksa raahautua ihmisten ilmoille. Usein on niin väsynyt, ettei edes kiinnosta nähdä ketään.
Parisuhteet, ne vakavatkaan, eivät ole koskaan menoa hidastaneet, mutta nykyisin nautin siitä, ettei mieli enää levottomana haikailekaan yöhön, kun raskaan viikon jälkeen viimein koittaa viikonloppu. Väittäisin, että nykyinen parisuhde on viimein poistanut levottomuuden, vaikken mitenkään erityisesti juuri miesten perässä baareissa juossutkaan. Ramppasinhan siellä ennen parisuhdeaikoinakin.
Hepun kanssa ei aina vietetä viikonloppuiltoja yhdessä, mutta olen hyvillä mielin kotosalla. Luen, kirjoittelen, askartelen tyytyväisenä omasta rauhasta nauttien. Vielä jokin aika sitten olisin ollut kuin kissa pistoksissa. Lähtenyt lopulta vaikka yksin käymään jossain.
Tapaan kavereita edelleen mielellään baarimiljöössä, jos vain suinkin jaksan. Kuitenkin tavallisimmin alkuillasta, enkä enää sen levottomuuden polttelemana. Mukava istuskella, jutella ja katsella samalla ihmisiä, ottaa ehkä se lasillinen siinä. Toisaalta nyt lauantaina oli tosi mukava ilta baarissa ihan yömyöhään ja kunnon menojalalla. Mukavaa se siis on edelleen, kun vaan on sopiva vireystaso ja hyvää seuraa.
0 puheenvuorot:
Lähetä kommentti
<< Home