Y-Files

Olen ollut viisi kuukautta hyvässä, tiiviissä parisuhteessa. Elämme nyt siippani kanssa aikoja, jolloin toisen viimeisimmätkin luonteenpiirteet ja pinttyneet tavat alkavat käydä tutuiksi, nk. uutuudenviehätys pinnistelee vielä jokapäiväisessä elämässämme mutta haalistunee pian, ja aikoja, jolloin oma paikkamme tässä yhteiselämässä alkaa pikkuhiljaa hahmottua tarkemmaksi.

Olen viime aikoina katsellut uusintoja X-Filesista, ja naureskellut ikivanhalle asettelulle, jossa toinen päähenkilöistä uskoo johonkin, ja toinen ei. Henkimaailman hihhuli sekä faktojen vankka kannattaja. Myös eilisessä Emily Rose -elokuvassa oli jotain samaa. Syvästi uskovainen pappi sekä agnostikko asianajaja, sekä suuria asioita, joihin jokainen meistä joko uskoo tai ei usko. Esimerkkejä riittää kyllä.

Tajusin saman tilanteen vallitsevan myös parisuhteessani: siinä, missä minulta menee nk. kuupa sekaisin henkimaailman asioista, hössötän kaikenmaailman tarinoiden takia uskoen niitä ainakin osittain tosiksi, on mieheni järjellisten selitysten ystävä. Kun minä hihkun innoissani Emily-leffan perustuvan tositapahtumiin ja "saatanoiden" oikeasti olevan olemassa, toteaa mies että niinhän ne väittivät Fargonkin olevan totta, eikä se ollut. Ja että leffamogulit varmasti värittävät näitä tarinoita lipputulojen toivossa melkoisesti.

Keskustelimme myös Feng Shuista - pidän muutamista asioista, joita tässä sisustusmenetelmässä korostetaan, en siis ole mikään friikki enkä juurikaan sovella periaatteita käytännössä. Mies kuitenkin naureskelee, että hyvähän se on antaa hieno nimi asioille, joita toteutettaisiin luultavasti ihan ilman ohjeistustakin ja kätevyyden nimissä. Ettei asiaan mitään syvempää, suurempaa viisautta tai filosofiaa sisälly.

Eilisessä leffassa ikäänkuin tuplatreffeillä kanssamme ollut pari naurahti ajatukselleni: heidänkin suhteessaan jako on ilmeisesti selvä. Toinen opiskelee akupunktion saloja, tähän toinen taas suhtautuu hieman epäillen (vaikkakin kuulemma oli kiinnostunut aiheesta).

Minä olen mulderi, mies on scully. Eikä siinä ole mitään vikaa. En ihan heti keksi mukavampaa vastakohtaisuutta parisuhteeseen - sellaista, josta jatkuvasti löytyisi uusia keskustelunaiheita ja kontrastia, joka pistäisi molemmat välillä ajattelemaan.